Maksublokki – miten kiertää nettikasinoiden maksuliikenteen estot?

Etusivu » Maksublokki – miten kiertää nettikasinoiden maksuliikenteen estot?

Huom! Toistaiseksi maksublokit / maksumuurit eivät ole käytössä yhdelläkään kasinolla! Tästä artikkelista löydät aina ajantasaista tietoa asian etenemisestä.

Mukana on myös kasinolla pelaaminen eli maksumuurin kiertäminen.

Maksumuuri eli maksublokki

Vuoden 2020 aikana Suomessa alkoi uudelleen julkinen keskustelu ulkomaisten nettikasinoiden maksuliikenteen blokkaamisesta, josta käytetään myös nimitystä maksumuuri. Eduskunta käsittelee maksublokkien mahdollista asettamista arpajaislain uudistuksen yhteydessä, ja päätöksiä asiasta saadaan kesällä 2021. Tällä hetkellä yleinen mielipide vaikuttaa olevan maksublokeille myönteinen, ja vaikuttaa hyvin todennäköiseltä että sellaiset ovat nettikasinopelaajien harmiksi voimaan tulossa. Asiasta on uutisoinut mm. YLE.

Blokkien varsinaista voimaan astumista voitaneen odottaa aikaisintaan vuonna 2022, sillä asia ei hoidu aivan käden käänteessä. Jos ja kun asiasta päätetään kesällä 2021, voisi looginen voimaan astumisen aika olla esimerkiksi vuoden 2022 alussa.

Mitä maksublokki tarkoittaa?

Maksublokilla estetään suomalaisten tekemät rahansiirrot ulkomaisille nettikasinoille. Käytännössä tämä tarkoittaa toteutuessaan sitä, että suomalaisista verkkopankeista ei voi enää siirtää rahaa ulkomaisille nettikasinoille. Sama koskee suomalaisten pankkien maksukortteja. Maksumuuri ja maksublokki on käytännössä sama asia.

Pelaaminen on kuitenkin laillista ja maksumuurin kiertäminen tai maksublokin kiertäminen on täysin sallittua, joten nettikasinot voivat maksaa voitot yhä esimeriksi nettilompakolle, josta pelaaja voi nostaa rahat puolestaan omalle verkkopankilleen.

Ulkomaisilla nettikasinoilla pelaamisesta ei siis tule laitonta, vaan ainoastaan rahansiirrot suomalaisilta pankkitileiltä estetään. Vastaavanlainen systeemi on käytössä Norjassa, jonka pelimonopoli muistuttaa muutenkin suomalaista versiota. Norjassa systeemiä on kierretty laajasti, ja monet nettikasinot ovat jatkaneet palveluidensa tarjoamista norjalaisille normaaliin tapaan.

Maksujen blokkaus onkin hieman erikoinen tapa toimia, sillä blokkauksen kiertäminen on todella helppoa. Hyödyt ovat kyseenalaisia, kuten Norjan esimerkki osoittaa. Blokkien mahdollisesti toteutuessa onkin mielenkiintoista nähdä, miten ne tulevat suomalaisten nettikasinopelaamiseen vaikuttamaan.

maksublokki

Maksumuurin kiertäminen: Miten maksublokki nettikasinolla kierretään?

Mitään erityistä kikkailua tähän ei vaadita. Varsinkin moni pidemmän linjan nettikasinopelaaja on varmasti käyttänyt erilaisia nettilompakoita kuten Skrillia, Paypalia tai Netelleria. Näihin palveluihin siirretään rahaa omasta verkkopankin tai maksukortin kautta. Nettilompakosta rahaa voi sitten tallettaa nettikasinolle. Monet kasinopelaajat ovat käyttäneet näitä palveluita vuosikausia pelatessaan muutenkin.

Viime vuosina näiden palveluiden suosio on rekisteröintivapaiden pikakasinoiden myötä varmasti jonkin verran Suomessa laskenut, mutta mahdollisten blokkien saapuessa tulee varmasti suosio jälleen kasvamaan. Maksublokkien toteutuessa kun rekisteröintivapaat pikakasinot katoavat suomalaisten ulottuvilta, sillä ne perustuvat verkkopankkitalletuksiin. Tai no, itse kasinot eivät katoa mihinkään mutta niihin pitää vain tallettaa rahaa jatkossa eri tavoin.

Kannattaa siis muistaa, että nettikasinoille pelaamisesta ei olla tekemässä laitonta. Ainoastaan maksuliikennettä suunnitellaan estettäväksi.

Pähkinänkuoressa mahdollinen maksublokki kierretään näin.

Maksumuurin kiertäminen:

  1. Avaa tili esimerkiksi Skrilliin, Netelleriin tai Paypaliin
  2. Talleta rahaa avaamaasi nettilompakkoon
  3. Siirry kasinolle ja valitse talletusvaihtoehdoista esim. Skrill
  4. Talleta rahat kasinolle
  5. Olet valmis pelaamaan!

Maksublokit vuonna 2021 – missä mennään?

Tätä kirjoitettaessa alkuvuodesta 2021 minkäänlaisia blokkeja ei vielä ole käytössä. Tärkeä ajankohta asian suhteen on edessä kesällä 2021, jolloin Eduskunta päättää asiasta. Tulemme päivittämään tähän artikkeliin aina ajankohtaiset tiedot asian etenemisesstä ja mahdollisesta maksublokkien voimaan tulosta.

Mikäli maksumuurit tulevat, kerromme miten ne voi kiertää laillisesti.

Kaikki parhaat nettikasinot, joille suomalaiset voivat tallettaa

Toistaiseksi suomalaiset voivat tallettaa lähes mille tahansa nettikasinolle. Jos maksublokit toteutuvat, alla oleva lista todennäköisesti supistuu merkittävästi. Se on kuitenkin sen ajan murhe!

100% 100€ kasinolle ja vedonlyöntiin

Bonusehdot
Kasinolle: 35x T+B. Vedonlyönti: 8x.

Tarjous! Ilman talletusta 30x Book of Dead + 100% 300€ + 300 kierrosta

Bonusehdot
Kierrätys 35x talletus + bonus.

100 kierrosta + jatkuvat palkkiot

Bonusehdot
Vaatii talletuksen. Ei kierrätysvaatimuksia.

100% 100€ + 100x. Vedonlyönti: Vaihtuvat kampanjat

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 40x B. Maksimipanos 5€.

200 käteiskierrosta

Bonusehdot
Ei kierrätysvaatimuksia.

100% 300€ + 100x. Myös cashback

Bonusehdot
Kierrätys 35 kertaa bonus. Maksimipanos 5€.

20x + 100% 300€ +100x

Bonusehdot
Bonuksen kierrätysvaatimus 35x B.

100% 500€

Bonusehdot
Bonuksen kierrätysvaatimus 40x B. Maksimipanos 5€. Vedonlyöntibonuksen kierrätys 8x T+B.

200 käteiskierrosta talletuksella

Bonusehdot
Ei kierrätysvaatimuksia.

Kasino: Talleta 10€ tai enemmän ja nappaa 10 super spinniä Reactoonz-peliin. Vedonlyönti: 100% 150€

Bonusehdot
Superspinnien kierrätysvaatimus 40x. Vedonlyöntiin 6x talletus ja bonus.

100% 200€

Bonusehdot
Bonuksen kierrätysvaatimus 40x B. Maksimipanos 10€.

100% 600€ + 50x Big Bass Splash

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 40x T+B.

200% 200€

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 30x B. Maksimivoitto bonuksella 2000€

100% 500% + 200x

Bonusehdot
Kierrätys 35x bonus. Maksimipanos 5€

100% 300€ + 100 ilmaiskierrosta

Bonusehdot
Bonuksen kierrätysvaatimus 35x T+B. Maksimipanos 5€.

5€ livekasinolle + 200 kierrosta slotteihin. Vedonlyönti: 25€ ilmaisveto

Bonusehdot
Ei kierrätysvaatimuksia. Vedonlyöntibonuksen saa kun on lyönyt vetoa 25 eurolla.
 

200x + livekasinolle 5€ pelirahaa

Bonusehdot
Ei kierrätystä.

125% 500€

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 40x B.
 
100% 500€ + 100x 10 Swords
Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 35x

100% 500€ + 200x

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 35x B.

Bonukset aktiivisille asiakkaille

Bonusehdot
Vaihtelee bonuksesta riippuen.
 

100% 200€ + 11 FS

Bonusehdot
Kierrätys 35 kertaa bonus. Maksimipanos 20€

100x + 10% cashback viikottain

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 20x B

100% 500€ + 200x Vedonlyönti: 100% 200€

Bonusehdot
Kierrätys 35x talletus+ bonus. Vedonlyönti: 5x T+B

100% 500€ + 100 ilmaiskierrosta

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 35x B.

Kasino: 100% 100€ + 30x, Vedonlyönti: 20€ ilmaisveto 20€ talletuksella (voit saada bonuksen 5 kertaa)

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus: Kasino: 50x B. Vedonlyönti: Vaatii 20€ talletuksen + vedon 1.5 kertoimella

200% 1000€

Bonusehdot
Talletusbonuksen kierrätys 30x B. Maksimivoitto 2000€.

Kasino: 100% 500€ + 200x + 1 Bonus Crab Vedonlyönti: 100% 200€

Bonusehdot
Kasinobonuksen kierrätys 35x T+NB. Ilmaiskierrosten kierrätys 40x.Vedonlyöntibonuksen saamiseksi talletuksen kierrätys 1x (min. kerroin 1.50). Vedonlyöntibonuksen kierrätys 5x.

100% 200€ + 250x. Live kasinolle 2000€. Vedonlyöntiin 100% 100€

Bonusehdot
Kolikkopeleissä kierrätys 20x talletus + bonus. Maksimipanos 5€. Vedonlyönnissä 4x talletus + bonus.

200 % 200 € + päivittäinen käteispalautus

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 30x. Maksimipanos 5€. Cashback ilman kierrätystä.

100% 2500€ + 50x Starburst

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 40x T+B.

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 40x T+B.

10 superspinniä + rakeback + 10% cashback. Live kasino 100% 200€

Bonusehdot
Ilmaiskierrosten kierrätysvaatimus 35x B.

200 % 200 € + päivittäinen käteispalautus

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 30 x. Non sticky. Maksimipanos 5 €. Cashback ilman kierrätystä.
 

100% 100€ + 30x

Bonusehdot
Ilmaiskierrosten kierrätysvaatimus 50x B.

130% 130€ + useita muita vaihtoehtoja

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 35x T+B

Päivittäin 10% cashback + ansaitse palkintoja

Bonusehdot
Cashbackilla ei kierrätysvaatimuksia.

Kasino: 100% 250€ + 500 Falcon Wingsiä. Livekasino: 100% 100€ + 500 Falcon Wingsiä

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 40x B.

100% 500€ + 200x, viikottainen 5-15% cashback

Bonusehdot
Kierrätys 35x T+B. Ilmaiskierrosten voitot 40x. Cashbackin kierrätys 1x.

Eksklusiivinen tarjous: 150% 200€ + 20x

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 40x T+B

100% 100€ + 25x

Bonusehdot
Bonuksen kierrätysvaatimus 30x T+B. Maksimipanos 5€.

Kasino: 100% 500€ + 200x. Vedonlyönti: 100% 200€. Viikottainen 25% live-cashback.

Bonusehdot
Kasinobonuksen kierrätys 35x T+ B. Ilmaiskierrosten voitot 40x. Vedonlyöntibonuksen kierrätys 5x T+B. Cashbackin kierrätys 1x.

100% 200€ + 200 ilmaiskierrosta

Bonusehdot
Bonuksen kierrätysvaatimus 40x B. Maksimipanos 5 €.

Kasino: 100% 200€ + 50x. Sportti: 100% 50€

Bonusehdot
Kasinobonus: 40x T+B. Vedonlyönti: 6x

Päivittäinen 20% cashback

Bonusehdot
Ei kierrätysvaatimuksia.

200 kierrosta + päivittäinen cashback

Bonusehdot
Kierrätys 30x bonus.

100% 200€ + 100 ilmaiskierrosta

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 35x B.

50% 100€

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus 35x T+B

Kasino: 120% 240€ + 30-100x, Vedonlyönti: 100% 200€

Bonusehdot
Kasinobonuksen kierrätys 35x T+B, ilmaiskierrosten kierrätys 40x. Ilmaiskierrosten määrä riippuu talletuksesta. Vedonlyöntibonuksen kierrätys 1x (min. kerroin 1.50).
 

Päivittäin vaihtuvat tarjoukset

Bonusehdot
Ei talletusbonusta.

100% 200€

Bonusehdot
Kierrätysvaatimus: 35x B.

Maksumuurit yhteenveto

Maksublokkien ideana on pyrkiä vähentämään ongelmapelaamista sekä vahvistaa Veikkauksen asemaa. Sellaiseen ne vaikuttavat melko huonolta työkalulta, kuten Norjan kokemukset kertovat. Maksublokit tosin ovat vain yksi pelihaittojen vähentämiseksi käyttöön otettava keino. Toinen iso teko on Veikkauksen peliautomaattien määrän pienentäminen noin 40 prosentilla. Paljon muitakin pienempiä muutoksia on tulossa.

Pelihaittojen vähentämiseksi nettipelaamisen suhteen paras mahdollinen systeemi olisikin todennäköisesti useimpien Euroopan maiden suosima lisenssijärjestelmä. Tällöin lisenssi myönnetään hyväksi havaituille ja lisenssistä maksaneille toimijoille, ja muut sivustot blokataan kokonaan. Tällainen tietysti lopettaisi Veikkauksen monopoliaseman, eikä Suomi ole siihen muutokseen ihan vielä kypsä.

nettikasinoiden maksublokit