Microgaming kasinot
Microgaming bonukset, pelit ja kasinot kiinnostavat. Eikä ihme, sillä varsinkin historiansa puolesta Microgaming on yksi nettikasinoalan kiistattomista ykkösnimistä. Se on myös nykyään alan jättiläinen, ja takavuosina tehnyt uraa uurtavaa työtä esimerkiksi maailman ensimmäistä nettikasinoa perustaessaan vuonna 1994.
Nykyisin yhtiö ei enää pyöritä omia nettikasinoita, vaan keskittyy ainoastaan pelien ja kasino-ohjelmistojen valmistamiseen. Parhaita Microgaming nettikasinoita ovat mm. Leovegas, Casumo seikkailukasino, Videoslots, VoodooDreams ja Rizk casino.
Microgamingin perustamisvuoden 1994 jälkeen nettikasinomaailma on kokenut muutoksia, joita kukaan ei varmasti ole osannut odottaa. Yhtiö on kuitenkin pysynyt mukana menossa ja onnistunut aina tuottamaan relevanttia ja aikaansa seuraavaa pelisisältöä innokkaille kasinopelaajille. Pitkän olemassaolonsa aikana pelejä on julkaistu kaiken kaikkiaan reilusti yli 800 kappaletta.
Yhtiö tunnetaan muun muassa muhkeista jättipoteistaan. Microgaming julkaisikin jo vuonna 1998 netin ensimmäisen progressiivisia jättipotteja tarjoavan pelin.
Sen Viper-niminen kasino-ohjelmisto on myöskin niittänyt varsinkin takavuosina mainetta loistavasti toimivana ohjelmistona.
Microgaming kasinot ja bonukset
Lista löytyy ylempänä, jossa myös mainittuna talletusbonukset Microgamingin nettikasinoille. Tarjolla on monia erilaisia bonuksia kuten casino bonukset sivulta näkyy. Mukana ovat mm. cashback tarjoukset, non sticky bonukset ja paljon muuta!
Säännöt ja ehdot ovat voimassa. Bonusehdot pätevät. Pelikasinot ovat vain aikuisille. Ikäraja on K-18. Pelaa maltilla.
Lista nettikasinoista sivulta löydät kaikki laadukkaat Microgamingin pelejä tarjoavat nettikasinot. Listalle valikoituneet kasinot ovat muiltakin osin luotettaviksi ja hyviksi pelipaikoiksi todettuja. Näin tosin vain, jos arvosana on esittelyssä vähintään 3,5 tähteä. 3 tähden kasinolla voi vielä pelata, mutta parhaat elämykset saa kun valitsee 4-5 tähden nettikasinot.
On hyvä huomioida, että rahapelit ovat vain vähintään 18 vuotta täyttäneille henkilöille. Pelaathan maltilla. Peliongelmissa siirry sivustolta Googleen, jota kautta saat apua.
Microgaming pelit
Microgamingin pelejä on niin valtava määrä ja niitä tarjoavat niin monet kasinot, että nettikasinopelaaminen on oikeastaan mahdotonta ilman törmäämistä yhtiön peleihin. Pelikattaukseen kuuluu kolikkopelejä, pöytäpelejä ja videopokereita. Suosittuja pelejä on niin paljon, että on hankala valita muutamaa kaikkein suosituinta peliä. Alla on kuitenkin esiteltynä joitain niistä.
Mega Moolah
Afrikkalaiselle savannille sijoittuva Mega Moolah on villinnyt miljoonien metsästäjiä jo vuodesta 2006 lähtien. Peli on noiden vuosien aikana ehkä hieman kärsinyt aikaa, mutta miljoonien euroihin jättipotteihin ei ajan hammas pure.
Pelissä on 25 voittolinjaa ja 5 rullaa. Rullilla pyörivät erilaiset savannin eläimet. Mega Moolah on varmasti yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista nettikasinopeleistä, johtuen puhtaasti sen jättimäisistä voitoista.
Pelin loisto lisääntyi entisestään, kun 26-vuotias brittimies voitti siitä 17,8 miljoonaa euroa syksyllä 2015. Tuo potti sattui olemaan kaikkien aikojen suurin nettikasinovoitto, ja se on toistaiseksi pitänyt ykkössijansa.
Thunderstruck I ja II
Vuonna 2004 julkaistu Thunderstruck ja sen vuoden 2010 jatko-osa Thunderstruck II kuuluvat kaikkien aikojen suosituimpiin netin kolikkopeleihin. Pelien teemana on pohjoismainen mytologia ja siihen kuuluvat jumalat ja muut olennot kuten Thor ja Odin.
Pelissä on 5 rullaa ja peräti 243 voittolinjaa. Progressiivista jättipottia ei löydy, mutta päävoitto on kuitenkin hulppeat 720 000€.
Vuoden 2004 ensimmäisen osa alkaa ikänsä vuoksi olla jo pahasti vanhentunut, mutta II-osa kuuluu edelleen monien nettikasinoiden suosituimpien pelien joukkoon.
Immortal Romance
Peli edusti uutta lähestymistapaa kolikkopeleihin julkaisuvuonnaan 2011. Immortal Romancen taustalle on nimittäin kehitetty kunnollinen juoni, joka on pelin tapauksessa vampyyri-aiheinen. Etenkin tuolloin vampyyri-aiheet olivat kovassa huudossa viihdemaailmassa, joten peli iski varmasti hyvään paikkaan.
Seuraavien vuosien aikana juonella varustetut ja ”monimutkaisemmat” videokolikkopelit tulivat nettikasinopelaamisen valtavirtaan.
Pelissä on 5 rullaa ja 243 voittolinjaa. Progressiivista jättipottia ei ole, päävoitto on 72 900€.
Vaikka Microgaming on tehnyt muutakin kuin kolikkopelejä, ovat kolikkopelit kuitenkin ehdottomasti yhtiön päätuote. Laaja ja laadukas kolikkopelivalikoima sekä miljoonapotit ovat siivittäneet Microgamingin menestystarinan nykyiseen pisteeseen.
Microgaming live kasinot
Microgaming avasi ensimmäisen livekasinonsa jo vuonna 2006. Tuosta hetkestä meni vielä vuosia, ennen kuin livekasinopelaaminen parantuneiden nettiyhteyksien ansiosta pääsi kunnolla vauhtiin. Nykyään yhtiö tarjoaa livepelien saralla Blackjackia, Baccaratia, Casino Hold’emia ja Rulettia.
Pelillähetykset kuvataan Microgamingin omilla studioilla mm. Kanadassa ja Argentiinassa.
Vuonna 2013 Microgaming lisäsi livevalikoimaansa erikoisuuden, kun se alkoi pyörittä Playboy-livekasino, jossa jakajat ovat pukeutuneet Playboy-pupuiksi.
Monen mielestä paras kasino on sellainen, jolla on tarjolla pelit live kasinolle.
Microgaming jackpot-pelit
Yhtiö tarjoaa runsaasti progressiivisilla jackpoteilla varustettuja pelejä, joista tunnetuimpia ovat mm. Mega Moolah, Cash Splash ja Major Millions. Ylivoimaisesti suosituin näistä on Mega Moolah, josta on myös voitettu kaikkien aikojen suurin nettikasinopotti, 17,8 miljoonaa euroa.
Microgaming mobiilissa
Microgamingin aloittaessa kukaan ei varmasti osannut kuvitellakaan nykyisen kaltaista mobiilikasinopelaamista. Yhtiö on kuitenkin pysynyt mukana kehityksessä ja tarjoaa nykyään tietysti kattavasti mobiiliyhteensopivia pelejä.
HTML5-pohjaiset pelit toimivat kaikilla eri merkkisillä mobiililaitteilla. Uusien pelien julkistaminen mobiiliyhteensopivina on ollut Microgamingillakin arkipäivää jo monien vuosien ajan.
Microgamingin historia
Nettikasinoiden mittapuulla Microgamingin tarina yltää muinaishistoriaan saakka. Yhtiö nimittäin perusti maailman ensimmäisen nettikasinon vuonna 1994.
Vuonna 1996 se julkisti ensimmäisen kasino-ohjelmistonsa. Tämän jälkeen yhtiö päättikin siirtyä alalla kasinoiden pyörittämisen sijaan pelien ja ohjelmistojen valmistajaksi. Se on osoittautunut hyväksi valinnaksi.
1998 Microgaming julkaisi maailman ensimmäisen progressiivisella jättipotilla varustetun pelin, Cash Splashin.
Vuonna 2010 Microgaming julkaisi Quickfire-pelialustansa, jonka kautta pienemmät pelivalmistajat voivat tarjota pelejään kasinoille, joilla ei ole Microgaming-lisenssiä.
Viime vuosien aikana yhtiö on osoittanut pientä hiipumista, ja aiempi kaksinkamppailu NetEntin kanssa on kääntynyt selvästi NetEntin voitoksi. Myös uusia pienempiä yrittäjiä pyrkii oikealta ja vasemmalta ohitse. Osaltaan tähän on vaikuttanut kenties pelien tietynlainen vanhanaikaisuus.
Tulevat vuodet näyttävät, säilyttääkö Microgaming jättiläisen asemansa vai miten sille käy yhä kovenevassa kilpailussa.