HUOM! Tässä eivät olleet kaikki verkkopankki kasinot. Suomalaisen verkkopankin kautta voi tallettaa myös, kun kyseessä ovat:
Näissä kaikissa toimivat suomalaiset verkkopankit.
Verkkopankki kasinot
Wikipediassa lisää aiheesta verkkopankki.
Verkkopankki mullisti aikoinaan koko maksamisen, sillä yhtäkkiä pystyi vaikka kotisohvalta maksamaan vaikka uuden sohvan sinne kotiin. aluksi tietokoneelta ja lopulta myös puhelimelta. Ei sinällään mikään ihme, että myös kasinot tarttuivat tähän. Siis lähinnä nettikasinot, koska perinteisillä maakasinoilla se ei oikein olisikaan mahdollista.
Kun verkkopankki ja kasinot löysivät toisensa, oli se sen jälkeen menoa. Koko ala mullístui, sillä jos aiemmin halusi pelata kasinolla, täytyi sitä varten pukea päälle hienosti ja lähteä keskustaan ja rahaa paloi siinä helposti muihinkin oheistuotteisiin, kuten esimerkiksi alkoholiin. Yhtäkkiä riittikin, että makaa kotona sohvalla puolialasti, eikä kukaan edes näe.
Toki aivan ensimmäisenä maksut tehtiin pankkisiirtona, kunnes nykyisen kaltaiset verkkopankkisovellukset alkoivat yleistymään.
Tilanne on kuitenkin se, että ilman verkkopankkeja tuskin olisikaan nettikasinoita. Nämä sivustot eivät pyörisi ilman sitä ja sama koskee myös kaikkia maksuvälittäjiä ja nettilompakoita. Niihinkin rahat siirretään verkkopankista.
Verkkopankkia voikin siis pitää eräänlaisena juurena koko alalle. Jos sitä ei olisi, tuskin olisi yhtään sivuakaan, missä pelata kasinopelejä. Tuskin kukaan haluaisi lähettää kirjekuoressa rahaa ja toivoa, että kolmen päivän päästä raha olisi saapunut kohteeseensa ja sitten pääsisi pelaamaan. Tai sitten paketti onkin kadonnut postissa ja ei kun uusi yritys vain.
Verkkopankki kasinot ovat siis kaikkialle. Eli nämä kasinot, joita näet tässä, ovat käytännössä vain murto-osa siitä. Joka paikassa missä haluat pelata, tarvitset sitä. Ainoastaan prepaid kortit, kuten Paysafecard voit ostaa itsellesi käyttämällä käteistä, mutta usein tällöinkin kotiutustilanteessa tarvitset sen verkkopankin.
Moni ei ehkä ole tullut ihan ajatelleeksikaan, miten perustavan laatuisesta systeemistä koko nettikasinopelaamisessa verkkopankeissa onkaan kyse. Mutta, luettuasi tämän ymmärrät.
Verkkopankki tallettaminen
Tallettaminen käy melko helposti, sillä kasino, johon pysty tekemään talletuksen verkkopankin avulla, löytyy tämän listan yläosasta. Sitten sinun täytyy luoda sinne tili ja tämän jälkeen valita maksutapa, eli verkkopankki. Sivusto ohjaa sinut kirjautumaan sisälle verkkopankkiisi ja voit hyväksyä valitsemasi summan.
Verkkopankki tallettamisessa rahat yleensä siirtyvät samalla sekunnilla, joten pelaamaan pääsee käytännössä heti.
Joku voi pitää sitä hieman negatiivisena asiana, että tällöin omassa tiliotteessa näkyy siirto jollekin kasinolle ja siksi suosivatkin tällä sivulla ylempää löytyviä maksuvälittäjiä, joiden avulla talletus tehdään myös verkkopankista, mutta se on hieman anonyymimpää, eikä jälkiä suorista kasinoyhteyksistä jää.
Verkkopankki kotiuttaminen
Jos olet tehnyt talletuksen verkkopankista, tulee kotiutuskin tehdä samalle tilille, josta myös talletus tehtiin. Kotiutus on yleensä melko nopeaa, mutta korkeintaan muutamassa päivässä.
Nopeus ja käsittelyajat riippuvat täysin nettikasinosta itsestään.
On myös kasinosta kiinni, tuleeko kotiuttamisesta jonkinlaisia kustannuksia.
Yhteenveto
Verkkopankki kasinot ovat koko alan suola ja juuri, eli tavalla tai toisella tämä kyseinen maksutapa tulee pysymään aina. Ehdottoman turvallinen maksutapa, ja rahatkin liikkuvat nopeasti. Sen käyttäminen onkin vaivatonta ja helppoa, eikä välikäsiä ole mukana.
Säännöt ja ehdot ovat voimassa. Pelaaminen voi olla koukuttavaa, pelaathan vastuullisesti. Peliongelmissa hae apua. Ikäraja 18 rahapeleihin on vuotta.