Rootz Ltd on vuonna 2018 perustettu kasinoalan yhtiö. Huolimatta nuoresta iästään se on julkaissut jo kolme erittäin menestynyttä kasinoa. Nuo kasinot ovat Wildz, Caxino ja Wheelz. Näistä ensimmäinen julkaistiin vuonna 2019, toinen 2020 ja kolmas 2021. Yhtiö on keskittynyt tekemisessään erityisesti Pohjoismaiden ja Saksan markkinoihin.
Lisäys! Vuonna 2022 avattiin Spinz ja Chipz
Rootz litd on pelialan operaattori sekä kasinoalusta, jolla toimivat sen suositut kasinot.

Rootz limited kehitti oman kasinoalustansa
Kaikki Rootzin kasinot käyttävät yhtiön omaa kasinoalustaa. Oman kasinoalustan rakentaminen ja käyttö ovat varmoja merkkejä siitä, että kyseessä on toimintaansa kunnolla panostava firma. Monet muut yhtiöt ostavat kasinoalustat käyttöönsä muilta yhtiöiltä, sillä se on paljon halvempaa ja ennen kaikkea helpompaa. Rootz on kuitenkin käyttänyt toimintansa alkuajat oman alustan rakentamiseen, ennen yhdenkään kasinon julkaisemista.
Kun katsoo yhtiön menestystä ja sen julkaisemia kasinoita, voi todeta että oman kasinoalustan rakentaminen on todellakin kannattanut.
Rootzin kaikki kasinot ovatkin suorastaan loistavia. Ainoana huonona puolena on, että ne eivät ole rekisteröintivapaita pikakasinoita. Jos tähän saataisiin muutos, niin Rootzin kasinoista ei olisi minkäänlaista pahaa sanottavaa. Toivottavasti rekisteröintivapaus saadaan käyttöön yhtiön kasinoille lähitulevaisuudessa.
Yhtiön kolmas kasino eli Wheelz on osoitus siitä, että Rootz ei ole jäämässä lyhyeksi tähdenlennoksi kasinoalalla. Se on osoittanut pystyvänsä julkaisemaan todella laadukasta kasinoa toisensa perään. Julkaisutahti on sopiva, eikä siitä jää fiilistä turhasta hötkyilystä. Jokaiseen kasinoon panostetaan rauhassa ja kunnolla. Jälki onkin pelaajien iloksi myös sen mukaista.
Itse yhtiöstä voi lukea lisää heidän virallisilta sivuiltaan, kun taas Rootzin nettikasinot esittelemme seuraavaksi.
Rootz limited (ltd) yhtiön nettikasinot
Alla lyhyesti esiteltynä kaikki yhtiön kasinot vanhimmasta uusimpaan.
Wildz

Wildz on Rootzin ensimmäinen julkaisu, ja se näki päivänvalon vuonna 2019. Sen nimestä voi tehdä päätelmän ainakin siitä, että Rootz on mieltynyt z-kirjaimen käyttöön nimistössään. Vaikka kyseessä ei valitettavasti ole pikakasino, on se silti kaikin muin puolin todella hyvä kasino. Laaja pelivalikoima sekä hyvät bonukset ovat niitä tyypillisiä positiivisia ominaisuuksia, jotka saavat ihmiset menemään kasinolle ja myös palaamaan sinne. Näitä kaikkia sekä lisäksi muun muassa paljon loistavia tarjouskampanjoita löytyy Wildzilta.
Caxino

Wildz sai melko nopeasti seuraa Caxinosta, joka julkaistiin vajaa vuosi Wildzin jälkeen. Aika nopealla tahdilla siis. Rootz Ltd ei kuitenkaan vaikuta yhtiöltä, joka tulisi julkaisemaan kasinoita loputtomasti puolen vuoden välein jatkuvalla syötöllä. Se on luultavasti halunnut saada muutaman laatukasinon äkkiä ulos, jotta mahdollisimman moni löytäisi yhtiön kasinoille.
Myös Caxinolla ensimmäisenä silmille hyppäävät loistavat talletusbonukset alhaisilla kierrätysvaatimuksilla. Varsinkin alhaiset kierrätysvaatimukset ja selkeästi ilmoitetut sellaiset ovat jo sellaisenaan yleensä laatukasinon merkki. Caxinon ulkoasu on todella pirteän näköinen ja laadukkaalla työllä toteutettu. Tämä on omiaan luomaan laadukasta vaikutelmaa kasinosta, eikä se Caxinolla ole pelkkää pintaa.
Pelivalikoima on suuri ja jatkuvia tarjouskampanjoita Caxinolla riittää.
Wheelz

Vuodenvaihteen 2020-2021 tienoilla Wildz ja Caxino saivat seurakseen kolmannen sisarkasinon. Tuo kasino oli Wheelz, joka jatkaa Rootzin z-kirjaimen käyttöön liittyvää perinnettä. Caxinoa lukuunottamatta tämä kirjoitustyyli näkyy niin yhtiön nimessä kuin sen kasinoidenkin nimessä.
Muilla tavoin Wheelz on tyyliltään melko erilainen kuin yhtiön kaksi aiempaa kasinoa. Suurimpana syynä erilaiseen tyyliin on David Hasselhoff. Herra Hasselhoff nimittäin toimii kasinon isäntänä ja eräänlaisena maskottina, ja on todella isosti esillä Wheelzin sivuilla ja markkinoinnissa ylipäätään. Tällainen kasinon henkilöityminen tiettyyn tunnettuun naamaan on rohkea veto, joka todennäköisesti kannatti. David Hasselhoff on myös laajasti tunnettu henkilö monen ikäisten ihmisten keskuudessa, joskaan ei välttämättä kovinkaan tunnettu aivan nuorimpien pelaajien joukossa?
Wheelz jatkaa Rootz Ltdn kasinoiden perinnettä tarjoamalla uusille pelaajilleen loistavia ensitalletusbonuksia todella kohtuullisilla kierrätysvaatimuksilla. On hienoa, että tästä tavasta on pidetty kiinni kaikilla yhtiön kasinoilla. Myöskään Wheelz ei valitettavasti ole rekisteröintivapaa pikakasino.
Pelivalikoimaa riittää kasinolla runsaasti. Wheelzia katsellessa viimeistäänkin tajuaa sen, että Rootz Ltd on todella laadukas yhtiö, joka tulee varmasti julkaisemaan vielä todella monia erittäin laadukkaita kasinoita tulevaisuudessakin.
Spinz – stream casino
Spinz casino on niin sanottu stream casino. Paljon tarjouksia ja etuja joka päivä sekä jatkuvat stream.
Chipz – pikakasino
Chipz on Roots Ltd:n ensimmäinen pikakasino. Talletukset ja kotiutukset liikkuvat kätevästi Briten välityksellä.
Etkö löytänyt haluamaasi? Katso myös kasinotarjoukset tai uudet nettikasinot tältä vuodelta.