EM-kisat tuovat mukanaan runsaasti tarjouskampanjoita

Lähes jokainen suomalainen on tällä hetkellä varmasti tietoinen lauantaina alkaneista jalkapallon EM-kisoista, olipa itse sitten jalkapallofani tai ei. Suomi pelasi historiansa ensimmäisen arvokisapelin, ja otti samalla dramaattisten käänteiden jälkeen myös ensimmäisen arvokisavoittonsa.

EM-huuma on vallannut Suomen ensimmäistä kertaa, kun taas monissa muissa maissa kyse on vanhasta tutusta tunteesta. Arvokisat tuovat vedonlyöjille mukanaan myös paljon tuttua, sillä kisojen aikaan vedonlyöntisivustot tarjoavat aina tällaisten kisojen aikaan ylivoimaisesti parhaimpia tarjouksiaan ja kampanjoitaan. Näin on myös tällä kertaa, ja lukuisat mahtavat kampanjat ovatkin jo vallanneet kaikki vähänkään ajan hermolla olevat aktiiviset vedonlyöntisivustot.

Suomalaisten suosikkisivusto Nordicbet tarjoaa laajan kattauksen erilaisia etuja kisojen ajan. EM-kisoille on myös avattu sivustolla kokonaan oma osionsa, josta kaikki kisoihin liittyvä vedonlyönti löytyy helposti saman otsikon alta. Tarjouspuolella Nordicbetilla on muun muassa 25 000€ käteispotti tarjolla parhaille veikkaajille, korotettuja kertoimia EM-otteluihin sekä matsien puoliajalla saatavia ilmaiskierroksia Reactoonz-slottiin.

4,8 rating
100% 200€ + 140 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Bonuksen kierrätysvaatimus 25x B. Maksimipanos 6€.

Nordicbetin kanssa saman katon alle kuuluva Unibet on niin ikään suomalaisten vedonlyöjien suorastaan ikiaikainen suosikkisivusto. Se tunnetaan loistavista kampanjoistaan, joita on tarjolla jatkuvasti. Joten tietysti myös jalkapallon EM-kisat on huomioitu sivustolla isosti. Käynnissä on esimerkiksi STREAKR-kampanja, jossa pelaaja pääsee vastaamaan päivittäisiin jalkapallo-aiheisiin tietokilpailukysymyksiin, ja voi näiden avulla tienata ylimääräistä rahaa. Lisäksi on tarjolla muun muassa Nolla Oikein-kampanja, jossa palkitaan huonoiten kisojen aikana veikanneita pelaajia. Myös pikkuinen miljoonan euron arpajaispalkinto on tarjolla, ja arvontaan pääsee osallistumaan jokainen vähintään 5€ arvoisen vedon tehnyt pelaaja.

4,8 rating
100% 200€ + 10x Mega Fortune Dreams/100% 100€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 25 kertaa bonus. Maksimipanos 30%. Vedonlyöntibonuksen kierrätys 4x minimikerroin 1.40.

LeoVegas kuuluu sekin todella suosittuihin sivustoihin niin vedonlyönnin kuin kasinopelaamisenkin saralla. Ruotsalaisella jättiyhtiöllä on tarjolla esimerkiksi arpalippuja joka päivä koko kisojen ajan, ja näillä lipuilla pääsee kisaamaan 100 000€ potista. Lisäksi valikoimaan kuuluu muun muassa runsaasti ilmaisvetoja sekä voiton korotuksia.

4,5 rating
Jopa 1000€ + 25 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Bonuksen kierrätysvaatimus 30x B. Maksimipanos ei rajoitettu

Bethard on profiloitunut vannoutuneiden urheilutietäjien lempisivustoksi. Sekin tarjoaa luonnollisesti ekstrapalkintoja kisojen aikana. Tärkeimpänä näistä on sivuston EURO 2020-fantasiaturnaus, jossa palkintona on hurjat 1,15 miljoonaa euroa. Pienemmistä eduista voi mainita vaikkapa ilmaiskierrosten jakamisen jokaisesta Suomen tekemästä maalista kisoissa.

4,0 rating
100% 200€ + 250x. Vedonlyöntiin 100% 100€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kasinolla kierrätys 20x talletus + bonus. Maksimipanos 5€. Vedonlyönnissä 4x talletus + bonus.

Alta löydät vielä muutamia muita vedonlyöntisivustoja, joilla vierailu on näin kisojen aikaan vieläkin antoisampaa kuin normaalisti:

  • Betivella mahtava valikoima vetoja kisoihin
  • Rizkilla päivittäisiä ilmaispalkintoja koko kisojen ajan
  • STS Betin kisaerikoisuuksiin kuuluu mm. rahat takaisin 0-0 päättyneestä pelistä
  • Mobilebetilla tarjolla runsaasti korotettuja kertoimia kisoihin
  • ComeOnilla mm. 100 000€ kisaveikkaus

Vedonlyönti ilman rekisteröitymistä on kätevin tapa EM-kisojen vedonlyöntiin!

Jos EM-kisat eivät niin kiinnosta, voit myös tutustua viime aikoina julkaistuihin uusiin kasinoihin alta löytyvästä listasta.

3,5 rating
50% 111€ + 100x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Bonuksen kierrätysvaatimus 45x B. Maksimipanos 5€.
3,3 rating
100% 200€ + 100x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Bonuksen kierrätysvaatimus 40x B. Maksimipanos 5€.
3,3 rating
100% 100€ + 10x Powerball
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Bonuksen kierrätysvaatimus 1x. Maksimipanos 5€.
4,3 rating
100% 100€ + 100x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Bonuksen kierrätysvaatimus 45x B. Maksimipanos ei rajoitettu
3,8 rating
100% 500€ + 100x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Bonuksen kierrätysvaatimus 35x B. Maksimipanos 5€. Ilmaiskierrosten kierrätysvaatimus 35x.

Kommentoi