Amatic kasinot
Amatic kuuluu ikänsä puolesta kasinopelivalmistajien joukossa todelliseen veteraanisarjaan. Suurin osa nettikasinoiden pelivalmistajista on perustettu tukevasti tämän vuosituhannen puolella, lukuunottamatta muutamaa jo vuosikymmeniä sitten alun perin fyysisten pelikoneiden parissa aloittanutta tekijää.
Amatic on perustettu vuonna 1993, joten se kuuluu siis ehdottomasti näihin vanhemman luokan tekijöihin. Vuonna 1993 nettikasinoiden aika oli vasta pikkuhiljaa tuloillaan, joten yhtiö aloittikin kivijalkakasinoiden kolikkopelien valmistajana. Kauaa sen ei tarvinnut kuitenkaan pelkästään niihin keskittyä, sillä jo muutama vuosi perustamisen jälkeen alkoivat yleistyä ensimmäiset nettikasinot. Koko 90-luvun nettikasinoiden toiminta oli tosin hyvin pienimuotoista, mutta Amatic oli monessa mukana jo alusta alkaen.
Vaikka yhtiöllä onkin pitkä historia takanaan, ei se silti kuulu missään nimessä kaikkien tuntemiin pitkän linjan tekijöihin joita ovat muun muassa Microgaming ja Netent. Yhtiöltä puuttuvat superhiteiksi nousseet pelit, ja kyseessä onkin ollut enemmänkin taustalla vaikuttanut hiljainen puurtaja eikä parrasvaloissa paistatellut julkkis. Se ei ole kasvanut jättimäisiin mittoihin, vaan se on yhä perustajansa Reinhold Bauerin perheyritys. Bauerilla oli jo tuolloin vuonna 1993 pitkä kokemus kasinoalalta.
2000-luvulle tultaessa Amatic Industries sai nimeä erityisesti rulettipelien sarjallaan, joka yleistyi nopeasti monilla tuolloin suosiossa olleilla nettikasinoilla. Tuota rulettipelien sarjaa on kehitetty eteenpäin jatkuvasti, ja kehitetään edelleen. Ymmärrettävästi nykyisin kyse on jo paljon kehittyneemmästä pelistä kuin lähes 20 vuotta sitten oli. Alun perin rulettien tarjoaminen aloitettiin kivijalkakasinoilla, mutta sittemmin omia versioita on tehty pitkään myös nettikasinoille.
2010-luvun alussa Amatic alkoi tuottaa täyden palvelun kasinohallintasysteemejä kasinoille, jolloin kasinot pystyivät ostamaan koko pelikirjaston palveluineen Amaticilta.
Yhtiötä pidetään usein virheellisesti Novomaticin osana, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kyse on täysin erillisestä yhtiöstä. Väärinkäsitys liittyy todennäköisesti nimien samankaltaisuuteen ja siihen, että molemmat ovat kotoisin Itävallasta. Myös monissa yhtiöiden peleissä on samankaltaisuuksia, joka on varsinkin aiemmin johtunut Novomaticin merkittävästä asemasta eurooppalaisilla pelimarkkinoilla. Moni muu yhtiö on pyrkinyt samaan kuin Novomatic.
Amaticin pelit ovat melko perinteisiä tyyliltään. Kolikkopelit ovat useimmiten 5-rullaisia usean voittolinjan pelejä. Erityisiä näyttäviä 3D-animaatioita tai muuta erikoista ei yleensä ole tarjolla. Tosin aivan viime vuosina tämä on hieman alkanut muuttua, ja myös Amatic on alkanut panostaa enemmän peliensä ”ylimääräiseen” puoleen itse yksinkertaisen pelaamisen sijaan. Joka tapauksessa yhtiön kivijalkakasinoille ylettyvät juuret näkyvät yhtiön peleissä edelleen, verrattuna vaikkapa 2010-luvulla aloittaneisiin uuden polven nettikasinopelien valmistajiin. Tunnettuja pelejä ovat muun muassa Hot 81, Arising Phoenix ja Dragon’s Pearl.
Kaikki yhtiön pelit on jo pitkään tehty HTML5-teknologialla, joten toimivuus erilaisilla alustoilla on aina virheetöntä. HTML 5 on nykyisin käytännössä oletusteknologia nettikasinopeleissä, mutta Amaticin parin ensimmäisen vuosikymmenen aikana näin ei suinkaan ollut. Se kuitenkin päivitti tältäkin osalta tekemisensä nykyaikaan hyvissä ajoin, mikä on hyvä osoitus yhtiön jatkuvasta uusiutumiskyvystä.
Yhtiön peliautomaatteja voi edelleen löytää kivijalkakasinoilta ympäri Eurooppaa. Ylipäätään Amatic on keskittynyt käytännössä ainoastaan Euroopan markkinoille niin kivijalkakasinoiden kuin nettikasinoidenkin osalta. Muualta maailmasta sen pelejä ei juuri löydä, eikä yhtiöllä ilmeisesti laajentumishaluja olekaan muihin maanosiin. Pääkonttori löytyy edelleen Itävallasta. Yhtiöllä on tätä nykyä reilut 200 työntekijää.
Mitään räjähdysmäistä Amaticin pelien yleistymistä on tuskin odotettavissa jatkossa. Valitut luotettavimmat nettikasinot tulevat kuitenkin niitä varmasti jatkossakin tarjoamaan. Uusia pelejä yhtiö julkaisee hitaanlaisesti, joten siltäkään osin jättimäistä määrää pelejä ei ole tulossa rytinällä markkinoille. Mutta hiljaa hyvä tulee, ja Amaticin toimintaperiaate on toiminut hienosti jos lähes kolmen vuosikymmenen ajan.