Asylum kasinot
Asylum on vuonna 2013 aloittanut nettikasinopelien valmistaja. Se on kotoisin Yhdysvalloista. Olemassaolonsa alkuaikoina se ei tehnyt vielä varsinaisesti pelejä kasinoille, mutta se valmisti sosiaaliseen mediaan tarkoitettuja kasinopelien kaltaisia pelejä. Näistä ei siis voinut voittaa oikeaa rahaa, vaan niiden ideana on ilmeisesti jonkinlainen pelaajien houkuttelu oikeille kasinoille. Asylumille yhtiönä nämä some-pelit toimivat hyvänä harjoituksena varsinaista kasinopelien valmistusta varten. Kun sen aika koitti, ei tekemistä tarvinnut aloittaa täysin nollasta. Yhtiön perustajilla oli tosin jo ennestään kokemusta videopelien tuottamisen alalta, joten tekninen puoli peleistä oli varmasti hallussa.
Tausta sosiaalisen median peleissä näkyy Asylumin peleissä mielenkiintoisella tavalla edelleen. Yhtiön nimittäin erottaa muista pelivalmistajista sen käyttämä AUP-alusta, jonka kautta pelaajat voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. Myös tietokonepelien maailmasta tutut tuloslistat mahdollistuvat tätä kautta. Asylum Labsin yhtenä kantavana ideana alusta alkaen onkin ollut tehdä kasinopelaamisesta sosiaalisempaa ja yhteisöllisempää. Sosiaalisen median valtaisaa suosiota kasinopelaamiseen ovat yrittäneet yhdistää myös jotkut uudet kasinot. Tulokset eivät ole olleet erityisen loistavia, sillä kasinopelaaminen ei ehkä ole sellainen asia jonka ihmiset haluavat jakaa koko sosiaalisen piirinsä kanssa. Näin ollen sosiaaliset nettikasinot ovat jääneet toistaiseksi pienen piirin hommiksi. Myöskään Asylum Labs ei ole missään nimessä merkittävän kokoinen valmistaja muiden pelivalmistajien joukossa, mutta sen pelit leviävät kuitenkin pikkuhiljaa yhä useammille kasinoille.
Sen pelit eivät ole vielä erityisen tuttuja suomalaisille pelaajille. Firmalla on hallussaan Gibraltarin, Iso-Britannian ja Mansaarten pelilisenssit. Suomalaisille suunnatut kasinot taas useimmiten toimivat esimerkiksi Maltan tai Viron pelilisensseillä. Näin ollen suomalaiset eivät kovin helposti törmää Asylum Labsin peleihin, sillä kohderyhmät ovat toistaiseksi hieman muualla. Joiltakin kasinoilta niitä kuitenkin löytyy, ja lisäksi pelien demoversioita pääsee helposti testailemaan Asylumin omilla sivuilla.
Yhtiön suosituimpiin ja tunnetuimpiin peleihin lukeutuu muun muassa Beauty And The Beast, joka pohjautuu kaikkien tuntemaan tarinaan Kaunottaresta ja Hirviöstä. Toinen on ehdottomasti Wild Party Bingo, joka tunnetaan myös ilmaisversiona jossa ei käytetä oikeaa rahaa. ”Hupiversio” on saatavilla esimerkiksi Facebookin ja Google Playn kautta, oikean rahan versiota pääsee pelaamaan tietyillä kasinoille. Kyse on luonnollisesti bingo-pelistä.
Jos Asylum onnistuu löytämään oikean kaavan sosiaalisen median ja nettikasinopelaamisen yhdistämiselle, saattaa sillä olla edessään erittäin lihavia vuosia.